Etusivulle

Joka koiran lakitieto” lähti ajatuksena siitä, että lait ja asetukset ovat ainakin monille koiranomistajille vieraita. Ja sellaisina ne pysyvätkin, ellei niiden tulkintaa yhdistetä todellisiin tapahtumiin. Näin olemme tehneet. Kirjassa sekä eläinsuojeluvalvoja että koiraväki kertoo hauskoista ja traagisista tapauksista. Näitä juristit kommentoivat.

Kirjassa on myös kasvattajille ohjeita sopimuksia varten. Lisäksi koiria koskevat tärkeimmät lait käydään läpi lähinnä oikeussalien kautta.


Lainauroksen kuolema

Minulla oli lainauros, joka oli pärjännyt hyvin myös rodun emämaan erikoisnäyttelyissä. Se ehti olla luonani 4-5 kk, kun eräänä aamuna se löytyi tarhasta maha turvonneena. Soitin Eläinlääketieteelliseen Korkeakouluun, jossa eläinlääkäri neuvoi minua päästämään neulalla kaasut ulos ja tuomaan sitten koiran sinne. Tein niin.

Koira kuitenkin ehti kuolla Mannerheimintien liikennevalojen kohdalla. Korkeakoululla eläinlääkäri tutki koiran ja kirjoitti siitä todistuksen ja myös, että sitä on yritetty asianmukaisesti hoitaa. Lähetin englanninkielisen todistuksen uroksen omistajalla. Sieltä tuli vastaus, jonka mukaan olin puoskaroinut koiraa. Kirjeen mukaan sitä olisi saanut hoitaa vain eläinlääkäri.


Juristin näkemys:

Koiran lainaajalla on lain mukaan velvollisuus hoitaa koiraa huolellisesti. Mikäli lainasta on tehty kirjallinen sopimus, siinä saattaa olla tarkentavia määräyksiä. Kun lainakoira kuolee, tulee lainaajan näyttää toimineensa huolellisesti. Tuottamusta pyritään arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti. Tässä tapauksessa ohjeiden mukainen toiminta poistaa tuottamuksen, eikä korvausvelvollisuutta ole. Asia voidaan tarvittaessa todistaa eläinlääkärin todistuksella.”


Kirjan hinta on 15 e + posti ja sitä saa tilaamalla pekkahannula@hotmail.com ja näyttelyissä Koiramme-lehden pisteestä.

Biologia 4 , Ihmisen biologia Hasse - koiria ja elämää Hauki - kalastus ja elintavat
Kansainvälinen koiratuomari Kari Järvinen Joka koiran lakitieto Värikäs luonto 9
Ympäristökäsikirja

Sitten ”mainos” (mikä muuten on mainos ja mikä tiedon jakamista?): Sekä Kari-kirja että ”Lakikirja” on painettu Jaarli-painossa Turengissa. Hyvää jälkeä järkevään hintaan.

En saa tästä mitään, kysykää vaikka toim.joht. Ari Turuselta.

Kerron tämän, koska varsinkin Kari-kirjan kanssa paino venyi uskomattomaan aikatauluun. Se oli tarpeen Karin syntymäpäivän takia.

Jaarlipainon sivut löytyvät … kaikki tietävät mistä.