Etusivulle

Hyviä kirjoja koirista ja muista


Olen kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittamassa 13 kirjaa. ”Kirjailija” en silti halua olla, koska käsite herättää mielikuvia. Jokaisella on omansa, enkä suostu yhteenkään. Olen mieluummin kirjantekijä.

Kirjojen aiheet ovat vaihdelleet kiinnostuksen mukaan. Alun haukikirja vaihtui yläasteen biologian oppikirjasarjaan ja edelleen lukion vastaavaan, yli 1 000-sivuiseen ja viisiosaiseen teokseen. Olen siitä ylpeä. Teimme ”erilaisen” oppikirjan, joka syntyi työryhmässä, mutta jonka lähes jokaisen rivin olen kirjoittanut. Alla on siitä yksi osa, ”Ihmisen biologia”.

Sitten valmistui ”Koiria ja elämää”, joka kertoo maailmallakin tunnetun ulkomuototuomarin Hasse Lehtisen ajatuksia. Samaa ajatusta noudatteli ”Kansainvälinen koiratuomari Kari Järvinen” sillä erotuksella, että Karin elämää ovat värittäneet myös Suomen kannalta merkittävä työ kansainvälisessä Kennelliittojen kattojärjestössä FCI:ssä ja liike-elämässä.

Viimeisin, muttei viimeinen (paitsi jos kattotiili tippuu päähän) painosta haettu on ”Joka koiran lakitieto”. Sille ja muille jatkoa ovat ainakin jo pitkälle koottu ”Avaimia huippukasvatukseen”, englanniksi (jolla se myös ilmestyy ja ehkä myös venäjäksi) ”Keys to the Topbreeding”. Ja sitä seuraavatkin on aloitettu, mutta niistä myöhemmin.

Vanha sanonta viittaa oman sanomisen taitoihin: ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.” Asiat tai käsitykset ovat kiinnostavia, mutta vain jos kysymys on oikea. Siksi kysymykset ovat tärkeitä. Kirjojen esittelyyn on liitetty kysymyksiä ja näytteeksi tyylistä myös paloja tekstistä.


Kirjat ovat saaneet kiitosta. Hankkikaa ja lukekaa!

YT

Pekka H

Klikkaa kansikuvaa!

Biologia 4 , Ihmisen biologia Hasse - koiria ja elämää Hauki - kalastus ja elintavat
Kansainvälinen koiratuomari Kari Järvinen Joka koiran lakitieto Värikäs luonto 9
Ympäristökäsikirja

Sitten ”mainos” (mikä muuten on mainos ja mikä tiedon jakamista?): Sekä Kari-kirja että ”Lakikirja” on painettu Jaarli-painossa Turengissa. Hyvää jälkeä järkevään hintaan.

En saa tästä mitään, kysykää vaikka toim.joht. Ari Turuselta.

Kerron tämän, koska varsinkin Kari-kirjan kanssa paino venyi uskomattomaan aikatauluun. Se oli tarpeen Karin syntymäpäivän takia.

Jaarlipainon sivut löytyvät … kaikki tietävät mistä.