Etusivulle

Biologia”-sarja (viisi kirjaa) on vaatinut epäinhimillisen määrän työtä. Onneksi monia hankkeita aloittaessaan ei etukäteen tiedä, mihin on ryhtynyt. Muuten jäisi moni talo rakentamatta. Näkemys on kuitenkin kantanut, ja työryhmän henki. Yhteiset päivälliset ovat olleet parasta kirjantekoa.

Itse sarja tulee muuttamaan muidenkin kustantajien biologian kirjoja; vähemmän yksityiskohtia, enemmän näkemystä. Palaute on ollut hyvää, loistavaakin.


Lukion ”ihmisen” kysymyksiä:

  • Käyttäydymmekö kuin apinat?

  • Kenet kannattaa valita kumppaniksi?

  • Miksi toisilla on korkeampi hemoglobiini?

  • Kuinka usein, miten paljon ja minkä väristä?


On ilmeistä, ettei mikään laji ole koskaan valmis, lopullisessa muodossaan. Varmasti myös ihminen muuttuu, koska kaikki muu muuttuu ympärillämme. Vaikka emme pysyisikään samanlaisena, pysymme yhtenä lajina. Geenimme sekoittuvat entistä paremmin, koska globalisoituneessa maailmassa periaatteessa kuka tahansa voi kohdata kenet tahansa. Aika näyttää, minkä suunnan ihmislajin evoluutio ottaa. Me emme sitä ole itse näkemässä, mutta osana sukupolvien ketjua se koskettaa myös meitä.”


Kirjoja kannattaa kysellä kustantajalta Haahtela-kehitys Oy:stä.


Biologia 4 , Ihmisen biologia Hasse - koiria ja elämää Hauki - kalastus ja elintavat
Kansainvälinen koiratuomari Kari Järvinen Joka koiran lakitieto Värikäs luonto 9
Ympäristökäsikirja

Sitten ”mainos” (mikä muuten on mainos ja mikä tiedon jakamista?): Sekä Kari-kirja että ”Lakikirja” on painettu Jaarli-painossa Turengissa. Hyvää jälkeä järkevään hintaan.

En saa tästä mitään, kysykää vaikka toim.joht. Ari Turuselta.

Kerron tämän, koska varsinkin Kari-kirjan kanssa paino venyi uskomattomaan aikatauluun. Se oli tarpeen Karin syntymäpäivän takia.

Jaarlipainon sivut löytyvät … kaikki tietävät mistä.